Viestintä
LinkedIn-valmennus johtoryhmälle ilman somejulkkisten temppuja
Johtoryhmän LinkedIn-valmennuksen tavoite ei ole tehdä johtajista vaikuttajia somessa vaan vaikuttajia omassa asiantuntemuksessaan. Ero kuuluu jokaisessa julkaisussa. Ensimmäinen kerää tykkäyksiä, ja jälkimmäinen saa oikeat ihmiset ottamaan yhteyttä.

Ville Kormilainen |
Mikä johtoryhmää yleensä jarruttaa?
Harvoin aika. Useammin este on lupa puhua. Johtaja tietää paljon asioita, joista ei voi kertoa, ja varovaisuus valuu helposti myös niihin aiheisiin, joista voisi hyvin puhua. Siksi valmennus alkaa rajasta. Jokainen erottaa, mikä on sitä mitä hän tietää, mikä sitä mitä hän ajattelee ja mikä sitä mitä hän edustaa. Kun raja on selvä, kirjoittaminen helpottuu.
Toinen jarru on käsitys siitä, että LinkedIniin pitää julkaista joka päivä. Useimmille riittää kaksi tai kolme julkaisua viikossa, kun rytmi pysyy. Säännöllinen noin 30 minuutin kirjoitushetki viikossa vie pidemmälle kuin satunnainen innostuksen puuska.
Miten valmennus rakentuu?
Valmennus etenee ensin havainnosta ja vasta sitten teoriasta. Osallistujat katsovat oikeita julkaisuja ja päättelevät itse, mikä niissä toimii, ennen kuin valmentaja nimeää lainalaisuudet. Koko päivän läpi kulkee yksi kysymys siitä, missä keskustelussa juuri tämän johtajan pitäisi olla mukana. Irrallisia harjoituksia ei tehdä.
Tekoäly kuuluu valmennukseen, mutta ei kirjoittajana. Johtajan tekstissä tekoälyn hyödyllisimmät roolit ovat haastattelija, haastaja, ideakaveri, editori ja kriitikko. Kun tekoäly kysyy oikeat kysymykset, johtajan oma ääni säilyy ja kirjoittaminen nopeutuu.
Valmennusta on tehty muun muassa Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n johdolle ja asiantuntijoille.
Mitä valmennus maksaa?
LinkedIn-valmennus maksaa 2 300 € + alv. Siihen kuuluvat kohderyhmän ja viestilinjojen määrittely, muutama sisältöpohja ja julkaisukalenteri, ensimmäisten julkaisujen kirjoittaminen yhdessä sekä profiilin viimeistely. Johtoryhmän yhteinen valmennus hinnoitellaan ryhmän koon ja laajuuden mukaan.
Kenelle tämä ei sovi?
Jos johtajalla ei ole aikaa eikä halua kirjoittaa itse, valmennus ei auta. Haamukirjoitettu teksti tunnistetaan nopeasti, eikä se rakenna luottamusta, jota LinkedInistä haetaan.
Usein kysyttyä
- Pitääkö johtajan julkaista joka päivä?
- Ei. Kaksi tai kolme julkaisua viikossa riittää useimmille, kun rytmi pysyy.
- Voiko tekoälyä käyttää johtajan LinkedIn-teksteissä?
- Voi, kun se toimii haastattelijana ja editorina eikä kirjoita tekstiä valmiiksi. Silloin ajatukset ja ääni ovat johtajan omia.
- Kuinka nopeasti tuloksia näkyy?
- Tyyli, rytmi ja aiheet saadaan kuntoon viikossa, ja varsinainen ohjelma kestää kuusi viikkoa.